torstai 7. tammikuuta 2010

Makaroonilaatikko

Blogi on viettäny taukoa johtuen siitä ettemme ole olleet Menninkäisen kanssa kotona vaan unikouluilemassa Ensi-kodissa. Siellä olen toki kokkaillut, mutta kuvien räpsiminen ei aina onnistu ennen kuin on ehditty syödä. Tästä syystä kuvaa mulla ei valitettavasti ole mutta haluan jakaa kanssanne loistavan makaroonilaatikko ohjeen. Lisäksi vielä oma postaus tulossa tomaattisesta pastasta ja soijaleikkeistä.

Makaroonilaatikko

1 pss makaronia
5 desilitraa kasvislientä
4 desiä soijarouhetta
1 porkkana
1 sipuli
3 valkosipulin kynttä
1 pikku purkkia tomaattipyrettä
½ purkkia tomaattimurskaa (käytin sellaista mihin lisättyä yrttejä)
4 dl kaurakermaa

currya, mustapippuria, paprikajauhetta/rouhetta

Keitä makaronit. Turvota soijarouhe kasvisliemessä, lisää mausteet, sipulit ja porkkanaraaste. Sekoita makaronien kanssa ja laita voideltuun vuokaan kaada päälle kaurakermaa ja laita koristeeksi tomaattiviipaleita.
Uunissa saa olla noin 50min 200' asteessa. Super hyvää, kaikki syöjät kehui, vaikka ovatkin tottuneet jauhelihaversioon.

1 kommentti:

  1. Vihdoinkin! Päivitys : ) Munkin pitäis ottaa itseäni niskasta kiinni ja päivittää omaa blogiani kanssa : )

    VastaaPoista